Puhismia

     Kävin tänä aamuna, ennen töihin lähtöä, keskustelua erään ystäväni kanssa, elämästä, parisuhteista ja minuudesta. Pohtiminen jäi lopuksi erilaisiin aatesuuntiin. Näitä elämänfilosofioita on lukemattomia. Ihminen on pohtinut maailman syntyä ja elämää iät ajat. Suuntauksia on tullut sitä mukaa lisää, kun ihmisillä on tiedon ja koulutuksen määrä kasvanut. Mutta onko näistä erilaisista päätelmistä ja useimmiten päällekkäisistä filosofioista, tavalliselle tallaajalle hyötyä?

     Oma elämänfilosofiani lienee lähinnä sekoitus luontoa ja shamanismia, lisättynä ripauksella kristinuskoa. Asuinpaikka, juuret ja kulttuuri vaikuttavat jokaisen ajatteluun. Liiallinen pohtiminen ei ole kuitenkaan välttämättä kovin terveellistä mielenterveydelle.

     Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että "hällävälismi" olisi oikea ratkaisu. Oman elämän jatkuva miettiminen ja suunnittelu on kuitenkin stressaavaa ja jos suunnitelmat kariutuvat jostain syystä, saattaa tuloksena olla mielen järkyminen ja masennus. Nykyihminen ei enää kestä vastoinkäymisiä ja luovuttaa liian helposti. Eikä ihme, kun nykyiset "profeetat" maalailevat kaiken aikaa kauhukuvia ja ideologiat jylläävät.

    Ihmiset ovat luoneet maailmasta liian hankalan. Minkä takia kaikki pitäisi osata selittää? Luonnossa liikkuessaan kokee jatkuvasti kaikkea mielenkiintoista ja selittämätöntä. Terapiaa parhaimmillaan. Eikö yksinkertaisesti olisi parasta olla kuin Nalle Puh ja olla tyytyväinen siihen, mitä meillä jo on? Ilman tyhjää stressaamista elämä on paljon mukavampaa.

Jos et usko, kannattaa kokeilla.

Luonnonvoimista suurin

     Istun jokitörmällä. Katselen alla virtaavaa jokea. Matalassa vedessä tammukoitten uinti näkyy selvästi hiekkapohjaa vasten. Rantakoivikot jatkuvat kaukana siintäviin tuntureihin asti. Välissä olevilla jänkillä porot ruokailevat. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja leppoisasti puhaltava tuuli pitää sääsket loitolla. Rakastan tätä näkyä - kotimaisemaa.

     Ei ihme, että lukemattomat ihmiset ihastuvat Lappiin. Sen tarjoamat kokemukset, porojen tolvaus tunturissa, riekon päkinä koivikoissa, harrien ja tammukoitten loiskahdukset suvannoissa, ruskan väriloisto, revontulet, kaamoksen uskomattomat pastellisävyt, lista on loputon. Nämä kaikki tekevät Lapista mystisen paratiisin, jota tullaan katsomaan vuodesta toiseen. Jotkut menettävät jopa sydämensä Lapille ja muuttavat tänne asumaan.

     Milloin ihastuminen sitten muuttuu rakastumiseksi? Se on asia, jota kukaan ei ole vielä osannut minulle kertoa. Jokainen meistä on ihastunut jossain vaiheessa elämäänsä. Kohteena voi olla melkeimpä mikä vain, maisema, koira, toinen ihminen? Jokin asia vain herättää mielenkiintomme ja kohta huomaamme, että olemme koukussa kyseiseen asiaan. Ajan kuluessa ihastus sitten muuttuu rakkaudeksi. Lyhyimmillään se saattaa tapahtua päivissä, joskus se vaatii vuosia. Mutta kukaan ei voi sanoa tarkasti, milloin se tapahtuu eikä myöskään, miksi näin tapahtuu. Mutta toisaalta emme tee sillä tiedolla oikeastaan yhtään mitään.

     Ihastumisia tulee ja menee ja rakastumisia tapahtuu. Niille emme voi yhtään mitään. Mutta miksi pitäisikään. Miksi emme antaisi elämän joskus hemmotella itseämme? Jos siihen tarjoutuu sinulle tilaisuus, miksi et tarttuisi siihen?

     Rakkaus on luonnonvoimista suurin.

Sylikoira

     Koira olis kiva. - lausahdus, jollaista kuulee tuon tuostakin jonkun sanovan. Vuosituhansien aikana koira on kulkenut auttamassa ihmisen rinnalla. Siitä on tullut uskollinen ystävä ja luotettava kumppani.

     Meitä voi verrata koiriin. Meistäkin löytyy monenlaisia. Vahtikoiria, paimenkoiria, sylikoiria... Itse taidan olla metsästyskoira, luontosuhteeni takia. Kuitenkin minusta löytyy paimenkoiraa, koska suojelen laumaani. Sylikoira, koska tykkään olla rapsutettavana ja hellittävänä. Koirasuttakin, koska tykkään liikkua vapaasti.

     Kaikki haluamme olla vapaita, mutta silti haluamme sitoa toisen. Laitamme liian lyhyeen flexiin. Joku päivä sitten huomaamme, että hän nykäisee hihnan kädestämme ja karkaa. Vapaaksi päässeenä, karkulaista harvoin saa enää takaisin. Vapaus maistuu liian hyvälle.

     Voi olla, että olemme itse se liian lyhyessä hihnassa oleva koira. Haluaisimme vapauteen. Puremme hihnaa, koettaen saada sitä poikki. Sitten, jonain päivänä, huomaamme, että hihnasta pidetään liian löysästi kiinni, taikka häkin ovi jää lukitsematta. Silloin tilaisuus koittaa ja karkaamme. Taakse katsomatta juoksemme katsomaan, mitä maailmalla on meille tarjota. Paluuta entiseen ei enää ole.

     Sen päivän jälkeen, kun se viimein tapahtuu, muutumme jälleen pieneksi sylikoiraksi ja haemme uutta, turvallista isäntää tai emäntää, joka hellisi meitä ja tarjoaisi kaipaamaamme lämpöä ja huolenpitoa.

     Ja sinä päivänä kysyn, haluaisitko sinä olla se henkilö?

   

   

Elämän mittainen takuu?

     Ostin uuden kuksan, kakkoslaatua. Myyjä sanoi, ettei varmasti vuoda ja lupasi sille takuun. Otin sen heti käyttöön. Oikeaoppisesti aloitin kahvilla, kuten kuuluukin. Kaadoin kahvin kuksaan. Katselin sitä hetken ja huomasin, että pöydälle alkoi muodostumaan lammikko kupin alle. Kuksa halkesi pohjasta. Menin käymään myyjän luona ja sain uuden kuksan tilalle. Hyvää palvelua - ajattelin. Kotona aloin sitten seuraavan kerran tyytyväisenä juomaan kahvia. Kaadoin kuuman kahvin kuppiin. Ei jumaliste! - kuksa vuotaa. Myyjä antoi jälleen uuden kupin rikkinäisen tilalle. Josko tämä nyt kestäisi.

     Mitä oikein tarkoittaa elinikäinen takuu? Onko se sitä, että aina kolhuja ja vastoinkäymisiä kohdatessa, saat uuden elämän tilalle? Jos elämä potkii, seuraava suhde paikkaa entiset vuodot ja halkeamat?

     Koskaan ei ostohetkellä tiedä, onko kyseessä oikeasti I- vai II-laatu. Vaikka kuinka valitsisi parhaan, niin monesti se paljastuukin jonkin ajan kuluessa II-laatuiseksi. Elämän kolhut heikentävät kuksaa. Pikku hiljaa se muuttuu, lopulta jopa III-laaduksi. Silloin pitäisi ymmärtää hylätä kolhuinen ja halkeillut kuppi ja ottaa tilale uusi I-laatuinen. Mutta onko se sen parempi?

     Harvoin kylläkään III-laatuisesta kupista saa parempaa. Paikka-aineilla pahimmat kolhut saa korjattua niin, että kuksa pitää. Silti kuopat ja naarmut ovat aina mukana. Ne kummittelevat taustalla, nousten välillä pintaan. Niistä voi olla välittämättä, mutta ne ovat ja pysyvät.

Jokainen on oman elämänsä latumestari.

Istun passissa. Kuuntelen kuinka nuotio palaa. Lunta satelee hiljalleen. Metsä on äänetön. Ei kuulu edes korpin ääntä. Kuukkeliakaan ei näy. Mietin kaiken maailman asioita. Metsästyksenjohtajalta tulee viesti. Koira haukkuu hirveä. Jatketaan suunnitelman mukaan.

  Elämä on kuin hirvenpyyntiä. Kuljet omaa reittiäsi. Välillä kohtaat jotain. Välillä kaadut, mutta nouset ylös ja jatkat rämpimistä. Joskus vastassa on ojia, jotka on vain ylitettävä. Välillä jänkkiä, joita joutuu kiertämään. Eteenpäin on vain mentävä. Joka askeleella on oltava tarkkana. Koskaan ei tiedä milloin tilaisuus tulee eteen. Rankkaa, mutta silti sitä etenee. 

Hiljaisuus on käsin kosketeltavaa. Hirviä ei näy. Tyyntä, savu nousee suoraan ylöspäin. Kohennan tulta. Liikaa meteliä ei saisi olla. Eläimet säikkyvät muuten. Elämä on sellaista. Sitäkin pitää välillä kohentaa, ettei se hiipuisi. Vai kannattaako? Jos sytyttäisi uuden roihun muualle. Erilaiset kohtaamiset vaikuttavat. Jotkin niistä koskettavat paljonkin.

Kohennan jälleen nuotiota. Sitä pitää ruokkia. Ilman puuta se kituu ja lopuksi sammuu. Mitään ei tapahdu. Hirviä ei näy. Erämaa on vaitonainen. Asettunut talvilepoon. Hiutaleet peittävät allensa kaiken.

  Olisiko elämä kuinka toisenlaista, jos olisi joskus valinnut eri reitin? Kiertänyt jänkän toiselta puolen? Joskus tilaisuus tulee varkain. Et ehdi tehdä mitään. Joskus taas aikaa on paljon. Mietit ja tähtäät ja jätät ampumisen liian myöhään. Jälkeenpäin mietit, olisiko sittenkin pitänyt..

Lumisade yltyy. Näkyväisyys huononee. Hämärään on onneksi vielä aikaa. Yhtä koska hirvi voi tulla passiin. Onko hyvä istua passissa vai olisiko sittenkin parempi naakia? Kulkea ja hiipiä, hakien sopivaa tilaisuutta. Kuka tietää? Molempi parempi.

Lumisade hiljenee, loppuu välillä, alkaen pian uudestaan. Luonto ei ole sentään ihan kuollut. Metsäautotien ylittää näätä. Näen sen ensimmäistä kertaa eläissäni. Uusi tuttavuus. Missä olet piilotellut kaikki nämä vuodet? Onko se merkki tulevasta? Uudesta ja ennen kokemattomasta. Nuotio hiipuu hiljakseen. Odotan viestiä, että saa purkaa passit. Taas yksi päivä elämässä alkaa olla ohi. Olisiko huomenna uuden roihun paikka?