Puhismia

     Kävin tänä aamuna, ennen töihin lähtöä, keskustelua erään ystäväni kanssa, elämästä, parisuhteista ja minuudesta. Pohtiminen jäi lopuksi erilaisiin aatesuuntiin. Näitä elämänfilosofioita on lukemattomia. Ihminen on pohtinut maailman syntyä ja elämää iät ajat. Suuntauksia on tullut sitä mukaa lisää, kun ihmisillä on tiedon ja koulutuksen määrä kasvanut. Mutta onko näistä erilaisista päätelmistä ja useimmiten päällekkäisistä filosofioista, tavalliselle tallaajalle hyötyä?

     Oma elämänfilosofiani lienee lähinnä sekoitus luontoa ja shamanismia, lisättynä ripauksella kristinuskoa. Asuinpaikka, juuret ja kulttuuri vaikuttavat jokaisen ajatteluun. Liiallinen pohtiminen ei ole kuitenkaan välttämättä kovin terveellistä mielenterveydelle.

     Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että "hällävälismi" olisi oikea ratkaisu. Oman elämän jatkuva miettiminen ja suunnittelu on kuitenkin stressaavaa ja jos suunnitelmat kariutuvat jostain syystä, saattaa tuloksena olla mielen järkyminen ja masennus. Nykyihminen ei enää kestä vastoinkäymisiä ja luovuttaa liian helposti. Eikä ihme, kun nykyiset "profeetat" maalailevat kaiken aikaa kauhukuvia ja ideologiat jylläävät.

    Ihmiset ovat luoneet maailmasta liian hankalan. Minkä takia kaikki pitäisi osata selittää? Luonnossa liikkuessaan kokee jatkuvasti kaikkea mielenkiintoista ja selittämätöntä. Terapiaa parhaimmillaan. Eikö yksinkertaisesti olisi parasta olla kuin Nalle Puh ja olla tyytyväinen siihen, mitä meillä jo on? Ilman tyhjää stressaamista elämä on paljon mukavampaa.

Jos et usko, kannattaa kokeilla.