Koira olis kiva. - lausahdus, jollaista kuulee tuon tuostakin jonkun sanovan. Vuosituhansien aikana koira on kulkenut auttamassa ihmisen rinnalla. Siitä on tullut uskollinen ystävä ja luotettava kumppani.
Meitä voi verrata koiriin. Meistäkin löytyy monenlaisia. Vahtikoiria, paimenkoiria, sylikoiria... Itse taidan olla metsästyskoira, luontosuhteeni takia. Kuitenkin minusta löytyy paimenkoiraa, koska suojelen laumaani. Sylikoira, koska tykkään olla rapsutettavana ja hellittävänä. Koirasuttakin, koska tykkään liikkua vapaasti.
Kaikki haluamme olla vapaita, mutta silti haluamme sitoa toisen. Laitamme liian lyhyeen flexiin. Joku päivä sitten huomaamme, että hän nykäisee hihnan kädestämme ja karkaa. Vapaaksi päässeenä, karkulaista harvoin saa enää takaisin. Vapaus maistuu liian hyvälle.
Voi olla, että olemme itse se liian lyhyessä hihnassa oleva koira. Haluaisimme vapauteen. Puremme hihnaa, koettaen saada sitä poikki. Sitten, jonain päivänä, huomaamme, että hihnasta pidetään liian löysästi kiinni, taikka häkin ovi jää lukitsematta. Silloin tilaisuus koittaa ja karkaamme. Taakse katsomatta juoksemme katsomaan, mitä maailmalla on meille tarjota. Paluuta entiseen ei enää ole.
Sen päivän jälkeen, kun se viimein tapahtuu, muutumme jälleen pieneksi sylikoiraksi ja haemme uutta, turvallista isäntää tai emäntää, joka hellisi meitä ja tarjoaisi kaipaamaamme lämpöä ja huolenpitoa.
Ja sinä päivänä kysyn, haluaisitko sinä olla se henkilö?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti