Kaksi lapinpoikaa

     "Olipa kerran kaksi lapinpoikaa, Päättämättömyys ja Olettaminen. He asuivat kahden tunturissa, eläen yksinkertaista elämäänsä. Niinkuin nimistä voi hyvin päätellä, Päättämättömyys ei osannut tehdä mitään varmistamatta asiaa Olettamiselta. Sen jälkeenkin hän pähkäili asioissa, joista monet jäivät lopulta tekemättä. Olettaminen puolestaan odotti, että Päättämättömyys tietäisi, mitä hän haluaa ja tekisi sen mukaan.

     Eräänä loppukesän päivänä parivaljakko lähti hillankeruuseen. He kulkivat jängällä pounuja pitkin keräten hilloja. Kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes Olettaminen astui pounulta sivuun ja putosi kaltioon. Kylmä vesi tuntui hyytävältä kuumana hellepäivänä. Hän huusi Päättämättömyyttä apuun, koska hän ei päässyt yksin ylös. Jalat eivät löytäneet pohjaa ja mättäistä ei saanut käsillä pitävää otetta. 

     Päättämättömyys hätääntyi nähdessään kaverinsa olevan pulassa. Hän juoksi edestakaisin miettien mitä tehdä. Olisiko parasta vetää käsin toinen ylös suonsilmästä? Vai olisiko parempi ojentaa puukarahka vai pitäisikö kotoa hakea suopunki ja heittää se kaverille?

     Lopulta hän kysyi Olettamiselta, mitä hänen pitäisi tehdä. Olettaminen vain tuhahti eikä puhunut mitään. Kyllähän Päättämättömyyden pitäisi tietää, mitä tehdä. Kun vastausta ei kuulunut, lähti Päättämättömyys juoksemaan kotia kohti hakeakseen suopungin. Vähän matkaa juostuaan, hän kuitenkin pysähtyi ja lähti takaisin päin. Oliko sittenkään hyvä ajatus lähteä kotia asti juoksemaan.

     Kaltiolle päästyään, Päättämättömyys ei nähnyt kaveriaan enää missään. Hän tajusi Olettamisen painuneen syvälle kaltioon ja hukkuneen. Hätääntyminen muuttui pakokauhuksi ja Päättämättömyys lähti juoksemaan jänkää pitkin. Paniikin liennyttyä, hän tajusi eksyneensä, Päättämättömyys katseli ympärilleen eikä tuntenut paikkaa. Eikä hän osannut päättää mihin suuntaan lähtisi, kun Olettaminen ei ollut enää neuvomassa. Hän harhaili pitkin isoa vuomaa ja lopulta putosi itsekkin kaltionsilmään, joka nopeasti veti hänet syvyyksiin."

     Päättämättömyys ja olettaminen ovat kaksi todella huonoa luonteenpiirrettä parisuhteesta puhuttaessa. Varsinkin jos ne sattuvat vielä samalle ihmiselle.

     Päättämättömyys ärsyttää, kun toinen jahkailee yksinkertaisimmissakin asioissa. Hankinnat ja hommat jäävät helposti toteuttamatta. Eikä asiaa auta, jos toinen sitten tekee päätökset ja toisen mielestä ne olivat aivan vääriä.

      Olettaminen puolestaan saa helposti aikaan isojakin riitoja, kun toinen luulee puolisonsa tietävän asian ja toimivan sen mukaan. Kun asiat eivät sitten menekkään oletetusti, on kriisi valmis.

     Vaikka päättämättömyys ja olettaminen ovat tuhoisia parisuhteessa, löytyy niihinkin melko hyvä vastalääke. Puhuminen on ratkaisu. Ongelmana on, jos olettaja ei ole innokas sanomaan ajatuksiaan ääneen ja keskustelemaan, niin silloin tilanne näyttää tuhoon tuomitulta. Päättämättömyydelle ei kukaan voi oikein mitään, mutta silloin pitää olla valmis hyväksymään toisen tekemät ratkaisut. 

     Keskustelemisen taitoa kannattaa opetella, muuten hukkuu yksinäisen elämän pyörteisiin, samalla lailla kuin nuo kaksi lapinpoikaa. 

Haaveita vain

     Oloni on levoton. Kesä on ollut raskas. Korona verotti työhommia, toi jatkuvan huolen pärjäämisestä. Onneksi molemmat olemme töissä.

     Sen lisäksi sattui omien vanhempien sairastuminen. Äkillisiä molemmat. Huoli heidän toipumisesta painaa. Kaiken kruunasi vielä läheisen kuolema. Ikäihminen tosin hänkin ja pitkään sairastellut. Oli odotettavissa, mutta ei siihen koskaan totu.

     Tapahtumat saivat ajattelemaan, miettimään tulevaisuutta. Itsellä ikää alkaa olemaan sen verran, että viimeistään nyt pitäisi laittaa oma elämä remonttiin. Vaikka on yrittänyt elää terveellisesti, niin aina on parannettavaa. Jos asialle ei tee mitään, näkee omista lähimmäisistä, millainen tulevaisuus odottaa.

     Fyysinen kunto on kohtuu helppo hoitaa, mutta henkinen puoli tuottaa päänvaivaa. Se kun ei ole pelkästään itsestä kiinni.

     Jokaisella on elämässään haaveita, joita pyrkii toteuttamaan mahdollisuuksien mukaan. Osa onnistuu, jotkut ovat mahdottomia ajatuksia. Hankalinta toteuttaminen on silloin, jos kyseessä on kaksi erilaista persoonaa. Varsinkin, jos toinen on vielä sellainen, joka toteuttaa kyllä omia halujansa, mutta vähättelee toisen ajatuksia ja hankaloittaa toiveitten saavuttamista.

     Olen monesti miettinyt, miksi omien haaveiden toteuttaminen on niin vaikeaa. Yksin elävällä asia on helpompaa, jollei esteenä ole taloudelliset asiat. Suhteessa elävällä homma onkin kinkkisempi. Yhteiset haaveet on helpompi toteuttaa, kun molemmat ovat niitä järjestämässä. Mutta sitä en ole vielä tähän mennessä ymmärtänyt, miksi toisen unelmat ja mielihalut, ihan pienetkin, pienelläkin vaivalla toteutettavissa olevat, pitää aina torpata. Miksi toinen ei saisi toteuttaa itseään, jos se ei ole toista loukkaavaa, vaan asia pitää estää siksi, ettei siitä itse pidä tai arvosta?

     Mieleen tulee arvostuksen puute. Toinen pitää itseään toista parempana ja hänelle on kaikki sallittua. Toiselta ne ovat kiellettyjä. Tämä voi olla myös tapa yrittää hallita toista. Yhteiset menot on ok, mutta omia menoja ei sallita. Siten kontrolloimalla, toisen saa talutushihnaan. Melko usein tämä onnistuu, jos toinen osapuoli on vahvempi toista. Ongelmia tulee, jos molemmat ovat voimakastahtoisia. Tällöin lopputuloksena on usein ero.

   Luonteeni on sellainen, etten tykkää riidellä. Siksi olen antanut monissa asioissa periksi. Tämä puolestaan on ajan myötä johtanut siihen, että puolisoni yrittää pomotella koko ajan. Tekemisteni arvostus on välillä aika olematon. Teen "tyhmiä" ostoksia ja asioita, harrastuksillani ei ole merkitystä, niistä voi aina kuulema joustaa ja paljon muuta vastaavaa. Hänen teot ja menot ovat kuulema eri asia.

     Tein sitten eräänä päivänä päätöksen, että enää en ole syntipukkina ja haluan alkaa elämään omaakin elämää. Siitä nousi täysi sota, jota jatkui todella pitkään. Sain kuulla jatkuvasti haukkumista itsekkyydestäni. Tätä jatkui parisen vuotta ja viimein, kun viimeinenkin lapsi lähti muualle opiskelemaan, tilanne alkoi rauhoittua. Ilmeisesti puolisoni tajusi, ettei hän enää voinut hallita minua ja yksin jäämisen pelko taisi tulla tilalle. Nythän ei enää ollut mitään syytä, mikä pidättelisi minua olemaan haukuttavana. 

     Tästä on kulunut nyt kolmatta vuotta ja täytyy sanoa, että kyllä ihminen voi muuttua, jos haluaa. Nykyään puhumme asioista paljon ja niitä suunnitellaan yhdessä. Kahdestaan jääminen laukaisi tilanteen. Ei elämä ole silti ainaista ruusuilla tanssimista, mutta hallitsemisen osalta asiat ovat jääneet. Toivottavasti lopullisesti.

Kiire - suhteen pahin vihollinen

      En ole pitkään aikaan ehtinyt laittamaan ajatuksiani paperille. Tai paremminkin kovalevylle. Kesä on ollut kiireinen töitten osalta. Toistaiseksi on sen puolesta pärjäilly. Ruskan loppu huolettaa hieman, kun ei ole tietoa, miten jatkossa käy. 

     Elämä on kulkenut leppoisasti ja välillä on tullut pohdittua asioita suhteen kannalta. Yhdessä ollessa kaikki on hyvin, mutta jos läheisyyteen tulee liiaksi taukoa, se heijastuu heti väleihin. Suhteen ylläpito vaatii melkeimpä jatkuvaa yhdessä oloa.

     Se ei kuulosta pahalta, mutta jos parin kolmen päivän kiireisyys alkaa kylmentämään välejä, niin onko suhteen perustukset kunnossa? Onko niin, että yhteenkasvaminen on niin luja, ettei se kestä pitkää taukoa vai olisiko siltikin, että pohja on rakennettuna heikolle maaperälle ja alkaa rakoilemaan liian helposti?

     Yhteinen aika on elintärkeää, mutta se on aina välillä tiukassa. Siltikään pienet erossa olemiset eivät saisi vaikuttaa suhteen lujuuteen liian paljon. Yhteiset harrastukset ja touhuamiset eivät ole aina mahdollisia. Silloin pitäisi harrastaa kainalohoitoa aina iltaisin, kun päivän tekemiset ovat takana. 

   Entä jos se ei kuitenkaan toisen mielestä riitä? Miksi pitäisi aina tehdä jotain, miksi ei riitä pelkkä yhdessä oleminen? Jokainen meistä on omanlaisensa yksilö. Kaikilla meillä on omat tarpeemme ja vaatimuksemme elämän ja kumppanin suhteen. Luulisi pitkässä suhteessa oppivan tuntemaan toisen ja olevan valmis kompromisseihin.

     Vuorotyössä käyvien ongelmana on, että vapaat sattuvat harvoin olemaan samaan aikaan. Ne harvat yhteensattumat pitäisi osata hyödyntää mahdollisimman hyvin. Ne kun ovat elintärkeitä parisuhteen kannalta.

Elämän A-B-C-D

     Eräs ystäväni on myöskin alkanut pohtimaan omaa elämäänsä ja hän esitti minulle melko mielenkiintoisen, mutta monimutkaisen kysymyksen. Hän kysyi, että mistä tietää, mitkä ovat sellaisia asioita, joihin

A: on syytä paneutua vakavasti,

B: kannattaisi paneutua ja siten helpottaisi elämään sopeutumista,

C: on merkityksetöntä sopeutua tai olla sopeutumatta ja

D: ei kannata edes yrittää sopeutua, vaan hankkiutua ko. asiasta eroon?

     Aloin pohtimaan asiaa töiden lomassa. Vastaukset eivät ole täysin yksiselitteisiä. Jokaisella on oma arvomaailmansa ja näkemyksensä eri asioihin. Siksi vastasin hänelle oman elämäni näkökulmasta katsottuna. 

     Asioita, joihin kannattaa satsata ja paneutua tosissaan ovat esimerkiksi sairaudet ja hyvä parisuhde. Sairauksien hoitaminen on sanomattakin tärkeää elämisen, varsinkin sen loppupuolen kannalta.

     Onnellinen elämä, rakastamansa ihmisen rinnalla on todellakin täydellisen omistautumisen arvoinen. Tämä pätee kuitenkin vain niin kauan, kun omistautuminen on epäitsekästä. Liiallinen omistautuminen, esimerkiksi niin, että haluaa tehdä kaiken toisen kanssa, antamatta tälle minkäänlaista mahdollisuutta vapaaseen hengähtämiseen, voi alkaa toisesta tuntua omistamiselta ja holhoamiselta. Ahdistus voi pahimmillaan hajottaa suhteen, vaikka toinen hyvää hyvyyttään koittaa tehdä parhaansa sen eteen. Rakkaus on sokea, sanotaan.

     Elämään sopeutuminen ja paneutuminen toi mieleen useampia asioita. Työ on kaikille tärkeä. Mukavassa työpaikassa pysyy mielellään. Työkavereilla on myöskin suuri merkitys työssä viihtyvyyteen. Samoin asuinpaikalla on todella iso vaikutus. Toiset tykkäävät asua kaupungissa, kun taas toiset tarvitsevat ympärilleen rauhallisen luontomiljöön. Molempi parempi. Itse en voisi kuvitellakaan asuvani kaupungin kivitaloissa.

     Parisuhteen eteen kannattaa tehdä töitä tosissaan. Hyvässä suhteessa olevan on helpompi elää muutenkin.

     Asiat, joihin ei kannata pahemmin yrittää sopeutua, aiheuttivat jo enemmän pohtimista. Mieleeni tulivat ns." kaverit", jotka eivät ole oikeasti kiinnostuneista sinusta sekä huono parisuhde. Oman elämänsä jakaminen jonkun kanssa on haasteellista ja valitettavan usein liiankin vaikeaa. Näkemyserot pienistäkin asioista, saavat isojakin riitoja aikaiseksi. Tällaisen suhteen on mahdollista saada toimimaan, mutta usein yhteiselo on liian haasteellista ja päättyy eroon. Toista mielistelemällä voi homman saada näennäisesti pelaamaan, mutta pitemmän päälle kukaan ei jaksa sitä loputtomiin.

     Viimeisenä listalla ovat seikat, joista kannattaisi pyrkiä kokonaan eroon. Siviilipuolelta ensimmäisenä tulivat mieleen itseään kavereina pitävät kusipäät, joiden tarkoitus ona ainoastaan hyötyä sinusta. Yleensä rahallisesti. Tällaisia tapauksia tulee silloin tällöin vastaan. Onneksi sellaisen osaa nykyään tunnistaa melko helposti.

     Toisinaan oma puolisokin voi olla tällainen. Tähän jos vielä yhdistetään henkinen tai fyysinen väkivalta, on katastrofin ainekset valmiit. Rohkeus irtaantua tästä kierteestä, voi olla monelle liian hankalaa, mutta kuitenkin se on ainoa keino. Omasta elämästä tulee saada päättää ja toisen on sitä kunnioitettava. Omalla kohdallani olen kohdannut vain henkistä puolta. Aikoinaan hyvinkin paljon. Onneksi henkistä kasvua on tullut iän myötä.

     Enemmän asiaan paneutumalla, tätä listaa voisi jatkaa melko paljon, mutta nämä seikat tulivat ekana mieleen. Jokainen voi itse halutessaan miettiä asiaa omalta kohdaltaan. 

     On kuitenkin erittäin tärkeää muistaa, että ne pienet asiat, jotka ärsyttävät helposti puolisossa ja kavereissa, kannattaa useimmiten niellä, koska täydellistä yksilöä ei ole olemassakaan. On vain enemmän ja vähemmän ärsyttäviä tyyppejä. Eri asteisia sellaisia. Pitää muistaa, että usea asia sinussa itsessäkin ärsyttää varmasti monia, mutta nämä mahtavat tyypit katsovat näitä pikku vikoja läpi sormien, koska sattuvat tykkäämään sinusta.

Henkinen yhteys

     Välillä tuntuu, että nykyisin arvostetaan aivan liikaa ulkoisia asioita. Ulkonäkö, auto, vaatteet ja seuraajat somessa. Ihan kuin ei olisi muuta elämää. Sosiaalinen media on tuonut paljon hyviä asioita, mutta esille nousevat enimmäkseen kuitenkin itsekeskeiset jutut. Kun selailee esimerkiksi Instagrammia, niin harvoin siellä löytyy todellisia kuvia elämästä. Yläviistosta otettuja kasvokuvia ja saliposeerauksia. Enimmäkseen kuvissa esitellään itseään.

   Älypuhelimet ovat luoneet ihmisten väliin näkymättömän suojamuurin, kuplan, jonka sisälle on toisinaan liki mahdoton päästä. Fyysiset kontaktit ovat tippuneet minimiin ja jopa perheen sisäinen kommunikaatio on huolestuttavasti vähentynyt. Ennen perheissä istuttiin yhdessä television ääressä. Sitä katsottiin ja naurettiin yhdessä. Nykyisin siinä edelleen istutaan, mutta kontakti puuttuu, koska puhelin on kädessä koko ajan ja sitä selaillaan vähän väliä. Onko mitään järkeä edes lähteä kyläilemään kavereitten luo, jos istuu kahvin ääressä ja selaa kännykkäänsä? Minusta tuollainen käytös on loukkaavaa muita kohtaan. Se osoittaa, kuinka paljon välittää toisesta.

     Ei ihme jos elämä on stressaavaa, kun koko ajan pitää olla saatavilla ja tietää mitä muut tekevät. Monista kouluista löytyy luokista kännykkähotelli, joihin puhelimet pitää jättää oppitunnin ajaksi. Lapsilla on yhteys toisiinsa ainakin tunnin aikana. Välitunnilla asia on taas toinen.

    Sellainen kännykkäparkki olisi hyvä olla jokaisessa kodissakin. Entisaikaan puhelimella vain soitettiin ja tietokoneella tehtiin muut asiat. Yhteys muihin perheenjäseniin, ystäviin ja työkavereihin oikeasti säilyi. Ihmissuhteet kun eivät tuppaa kestämään, jos niitä ylläpidetään vain sosiaalisen median kautta.

     Vaikka nykyajan ihmiset ovatkin fyysisesti läsnä, henkinen yhteys puuttuu usein. Pelkällä läsnäololla ei ihmiskontakteja ylläpidetä. Hektinen elämä vieraannuttaa helposti. Olisi tärkeä taito osata pysähtyä ja vain olla. Olla perheen ja ystävien kanssa. Oikeasti, ilman minkään valtakunnan älylaitetta.

     Alkoholisteille ja muille päihderiippuvaisille on nykyisin erilaisia katkaisuhoitoja. Pitäisi oikeasti alkaa miettimään someriippuvaisille samanlaisia palveluja. Tuttavat, työkaverit, ystävät ja läheiset - anteeksi vuodatukseni, mutta teitä on oikeasti välillä ikävä.

Polunhaara

   

     Vaellan jälleen tuntureilla. Kuljen tuttua reittiä pitkin. Joen rannalla polku haaroittuu. Pysähdyn risteykseen ja jään hetkeksi miettimään. Olen aina kulkenut vasemmalle, kotiin menevää jälkeä. Mitä jos tällä kertaa suuntaisisin askeleeni oikealle? Millaisen seikkailun se polku minulle soisi? Minne joutuisin sitä pitkin kulkiessani? Helpottuisiko vaellusmaasto, olisiko välillä vähemmän kivirakkoja, joissa niin helposti kolhii itsensä? Rinkka painaa jo hartioita. Taitaa olla parasta kuitenkin kulkea suoraan kotiin. Ehkä sitten joku päivä - Luoja yksin tietää...

    Silloin tällöin tulee mietittyä, millaista elämä olisi, jos olisi tehnyt tiettyjä valintoja toisin. Elämässä on tietynlaisia etappipisteitä - meillä kaikilla. Jokaisessa pisteessä, on yleensä kaksi eri vaihtoehtoa, joskus jopa useampi. Tällaisessa tienristeyksessä seisoessa, tulee punnittua elämänsä tarkkaan.

     Nämä risteykset ovat yleensä päivittäiseen elämään liittyviä, pieniä arjen asioita. Silloin tällöin vastaan tulee isompia teitä, joista pitäisi valita se oikea. Tällaisia ovat mm. työ- ja asuinpaikat sekä puolison valinta. Joka kerran valitsemme mielestämme parhaan vaihtoehdon.

     Mutta mitä jos valinta paljastuu myöhemmin vääräksi. Jos uuteen paikkaan muuttaminen ei ollutkaan järkiratkaisu. Uusi työ paljastuukin puuduttavaksi, eikä tarjoa sinulle mitään uutta. Taikka se ihana ihminen, johon ihastuit, osoittautuukin täydeksi itsekeskeiseksi mulkuksi.

     Teemme välillä vääriä ratkaisuja, joita sitten kadumme myöhemmin. Jotkut ratkaisut pystymme purkamaan, osa on pysyviä. Onneksi kuitenkin suurin osa päätöksistämme on oikeita. Ainakin niin toivomme.

   Omalle kohdalleni tällainen isojen polkujen risteys sattui viimeksi kolmisen vuotta sitten, kun yhteiselo oli katkolla. Itse olisin halunnut polkujen erkaantuvan, mutta puolisoni ei. Asioita setvittiin pitkään ja paljon puhuttiin. Lopputuloksena matka jatkuu samalla taipaleella. Luonteen ja tapojen muuttaminen kesti pitkään, mutta tällä hetkellä elämänlaatu on parantunut aimo harppauksen noista vuosien takaisista ajoista. Henkinen kasvu on ollut valtava. 

     Aika näyttää oliko päätös sitten oikea. Ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä. Riitely on jäänyt ja asioista keskustellaan enemmän. Välillä tunteet ovat viileät, mutta lämpenevät helposti. Viileys ei ole muuttunut jäätäväksi pitkään aikaan, mikä on hyvä merkki. 

     Elintärkeä neuvo kanssakävijöille: Keskustelkaa ihmiset. Yrittäkää jättää riitely ja huutaminen pois. Puhukaa normaalisti. Sanokaa heti, jos toinen korottaa ääntänsä. Kuunnelkaa toista ja jättäkää syyttely. Hakekaa toisesta positiivisia puolia. Huutamisella ja toisen nälvimisellä, olette pian itse risteyksessä miettimässä kumpaa polkua lähdette kulkemaan.

   

   

Itsenäisyys

     Kevätaurinko paistoi tosi komeasti ja olisi mukava istua pilkillä. Ehdotin kotona, että lähdetäänkö joelle kokeilemaan, olisiko kala syönnillä. Puolisoni ei lämmennyt ajatuksesta, mutta sanoi että voisin mennä yksin, jos haluan.

     

     Pakkasin kelkan kyytiin pilkkivehkeet ja ajoin vähän matkan päähän. Nautin hienosta kelistä pari tuntia ja kun kalaa ei kuulunut, lähdin ajelemaan takaisin päin. Kotiin tultuani, tunnelma oli muuttunut kylmäksi  ja kireäksi. Kysyessäni, mistä nyt kiikastaa, sain vastaukseksi, että olin taas ajatellut vain itseäni ja jättänyt hänet yksin kotiin. Ehdotukseni yhteisestä ulkoilusta ei kiinnostanut, mutta en olisi sanut itsekään lähteä, vaikka hän lupasi mennä. Eikä ehdotusta muusta tekemisestä tullut.

     Tämä ei onneksi tapahtunut äskettäin, mutta on hyvä esimerkki, millaista meillä on ollut aiemmin. Tilanne on onneksi muuttunut todella paljon parempaan suuntaan. Suhteen aikana kumpikin osapuoli hakee paikkaansa ja rajoja, missä kohtaa toinen reagoi. Yleensä vahvempi osapuoli sitten asettuu "pomon" asemaan. Tätä johtajuutta ei välttämättä edes huomaa. Asetelma voi olla hiuksenhieno ja sovittelevampi puolisko yleensä taipuu vahvemman tahtoon riitoja välttääkseen.

     Itsenäisyys on meille kaikille tärkeä. Jokaisella pitää olla vapaus tehdä asioita joista pitää. Tämän luulisi olevan itsestään selvä asia. Mutta valitettavan monesti niin ei ole. Voimakastahtoisempi yrittää saamaan heikomman oman tahtonsa alle. Eikä hän välttämättä itse edes tajua sitä. Pahinta kuitenkin on toisen tietoinen alistaminen. Jos sitten toinen laittaa kunnolla vastaan, eikä kummallakaan ole haluja joustaa, kriisi on valmis

     Suhde pitäisikin olla kahden yksilön jatkuvia kompromisseja. Molempien pitäisi pystyä joustamaan ja olemaan toiselle mieliksi terveellä tavalla. Parisuhteessa pitäisi osata ajatella asioita me-muodossa. Tämä taito on joillain syntyjään, mutta yleensä se tulee suhteen edettyä tarpeeksi pitkälle. Osa ei kuitenkaan koskaan opi tätä, eikä heidän suhteensakaan ole kovinkaan onnellisia ja pitkiä.  Me - ajatuksena ei luulisi olevan kovin vaikeaa.

     Silti molemmilla pitäisi olla oma aikaa. Omien kavereiden ja sukulaisten kanssa oleilua, mahdollisuus omiin harrastuksiin taikka pelkästään hetki aikaa omien ajastustensa keskellä. Tarkoitus ei olekaan olla koko ajan yhdessä. Yksin on mukava olla välillä, mutta vielä paremmalta pitäisi tuntua olla toisen kainalossa. Silloin asiat ovat hyvin ja suhde kunnossa.

     

     

Positiivisia ajatuksia

     Nykyaikana kaikki stressaa kaikkea. Mitään ei  voi tehdä taikka sanoa, ettei vain joku pahoita mieltään. Tällä hetkellä riehuva epidemia lisää osaltaan huolta elämään, jaksamiseen, terveyteen ja talousasioihin. Ilmaston lämpiäminen on toinen suuri huolen aiheuttaja. Hysteriaa lietsotaan koko ajan joka puolelta. Harvoin saa lukea positiivisia uutisia.

     Kannattaa pyrkiä silti ajattelemaan asiat aina positiivisesti. Ilmastonmutoksia on ollut läpi maapallon historian. Kaikista on selvitty. Korona puolestaan on saanut esimerkiksi liikenteen päästöt tippumaan todella paljon. Samalla kansakunta on yhtenäistynyt kriisin keskellä.

     Lähin jokaista itseään koskeva muutos, on se sitten hyvä tai huono asia, on keskinäisen kanssakäymisen lisääntyminen. Ylimääräinen meneminen on vähentynyt ja on mahdollista viettää enemmän aikaa puolison ja perheen kanssa. Monessa taloudessa tästäkin tulee kriisiä, kun ei olla totuttu jatkuvaan yhdessäoloon. Yhdessä oleminen ahdistaa.

     Tilannetta kannattaa kuitenkin hyödyntää niin paljon kuin on mahdollista. Perheen kanssa touhuaminen on aina mukavaa ja varsinkin kontakti puolisoon on erityisen tärkeää.  Yhdessä tekeminen ja pelkästään yhdessä oleminen, lujittaa suhdetta. 

     Nyt kannattaa alkaa hakemaan toisesta hyviä puolia, vaikka tilanne onkin räjähdysaltis. Hellyyden lisääminen ei vaadi suuria ponnisteluja. Ohimennen tehty sipaisu, rutistus, pieni pusu, poistavat kireyttä. Viikon kahden sisällä huomaa miltei olemattoman työn tuloksen. Omasta kokemuksesta tiedän. Ja voin erittäin lämpimästi suositella kaikille.

    Vaikka se ensin voi tuntua mahdottomalta, niin sitä pitää sitkeästi jatkaa. Pikku hiljaa lämpö kasvaa ja suojakilvet alkavat haihtumaan. Jonain päivänä huomaat, että istutte sohvalla, toinen tiiviisti kainalossa ja olette kuin uudelleen rakastuneita.

   

   

Pienistä puroista

     Mietin monesti, onko suhde todella niin huono kuin mitä toinen väittää. Koskaan ei muka tehdä mitään yhdessä, ei käydä missään reissussa eikä hellyyttä ole tarpeeksi. Elämä on kuulema tylsää.

     Kuulostaako tutulta? Elämä kulkee pitkälti töitten mukaan. Useimmiten vapaat menevät ristiin. Yhteistä aikaa on välillä oikeasti vaikea järjestää. Se teettää kovasti töitä, eikä jännitteiltä voi välttyä.

     Täältä pohjoisesta on vaikea lähteä lyhyelle lomareissulle etelän suuntaan. Toista on kulkea Norjan puolella. Maisemat ovat hienommat kuin monessa muussa maassa. Viihtyvyys riippuu paljon siitä, mitä arvostaa elämässään. Jos haluaa shoppailla ja bilettää, niin suunta on alaspäin. Jos taas tykkää maisemista ja kulttuurista, niin kannattaa suunnata ylöspäin. Molempia tyydyttävää ratkaisua on joskus mahdotonta löytää, varsinkin jos kyseessä on kaksi melko erilaista yksilöä.

     Asioissa on aina kaksi puolta. Hellyydestäkin voi olla erilaiset käsitykset. Toiselle se voi tarkoittaa jatkuvaa palvontaa, lahjoja ja matkoja. Toiselle riittävät kaikki ne pienet päivittäiset huomionosoitukset, jotka annetaan normaalissa arjessa. Halaukset, koskettelut, suukottelut, vieressä oleminen, asioista huolehtiminen...

     Ympärillä olevia pariskuntia pitkään seuranneena, on silmään pistänyt sellainen seikka, että se mitä itseltä löytyy hellyyden saralla, puuttuu monilta kokonaan. Riitelyt, nälvimiset ja rumasti toiselle puhumiset ovat monessa talossa jokapäiväistä. Tämän kannattaisi jokaisen huomata ennenkuin alkaa syyttelemään kotona omaa puoliskoaan. Usein huomaa, että puolison epävarmuus tulee ilmi juuri tuollaisissa hetkissä. Varsinkin, jos tuttuja pareja eroaa lähipiirissä.

     Aina pitäisi muistaa vanha sanonta: pienistä puroista ne suuretkin virrat syntyvät. Usein huomaattomistakin eleistä koostuvat pienet asiat ja teot, pitävät suhteen perustukset lujina. Vahva kivijalka kestää melkoisetkin järistykset.

     Nyt viimeistään kannattaa aloittaa suhteen peruskorjaukset ja niiden ylläpitäminen, ennen kuin  kevättulvat tulevat ja vievät kaiken mennessään.

   
   

Vainko sanahelinää?

     "Rakkaus on tekoja - kiintymys tunne." Jäin miettimään tuota lausetta. Onko asia todellakin noin ja mitä se oikein tarkoittaa?

     Kyseisen lauseen esitti ystäväni. Hänestä rakkaus ja kiintymys ovat eri asioita. Perusteluna väitteelle hän kertoi, että jos hokee toiselle koko ajan rakastavansa tätä, muta ei teoillaan näytä sitä mitenkään, niin sanoman sisältö kärsii inflaation. Sen sijaan voi sanoa toiselle tykkäänsä hänestä, sillä se voi olla täysin paikkansa pitävä.

     Olen täsmälleen samaa mieltä inflaatiosta hänen kanssaan. Sanat ilman konkreettisia tekoja eivät tunnu todellisilta.

     Sitten kiintymys  tunteena. Miten voi käsittää kiintymyksen? Yleensä se myös liitetään rakkauteen. Side toiseen ihmiseen voi olla niin luja, että hänestä ei haluaisi luopua. Voiko kiintymys silti rakkauden loputtua jatkua? Minusta kyseessä on paremminkin tottumus. Pitkän suhteen päätyttyä, voi toisesta luopuminen tuntua ylivoimaiselta, jos ero ei ole ollut myrskyisä. Samassa taloudessa asuminen, asioitten jakaminen ja kokeminen yhdessä, on pinttynyt syvälle ja siitä eroon pääseminen voi olla pitkä prosessi. Uuden opettelu on silloin vaikeaa.

     Jokaisen tulisi silti omalla kohdallaan, jos sellainen joskus sattuisi tulemaan, miettiä asiaa tarkasti. Onko kiintymys pitkään yhteiseen elämään tottumista, mistä ei haluaisi luopua vai onko sittenkin niin, että kiintymys johtuukin rakkaudesta, jota on kuitenkin jäljellä niin paljon, että haluaisi vielä jatkaa yrittämistä ja suhteen elvyttämistä.

     Silti meillä on vain yksi elämä elettävänä. Sen kannattaisi käyttää parhaalla mahdollisella tavalla hyödyksi. Viljelemällä jatkuvasti niitä pieniä ja suuria tekoja, ettei se olisi pelkkää sanahelinää.

Elämän virta vie.

     Olet joella kalastamassa. Ranta on risukkoinen. Sieltä ei pysty kunnolla heittelemään. Keskellä jokea, syvemmässä vedessä, isot kalat maikkuvat. Sinne asti pitäisi lippa saada kantamaan. 

     

     Lähdet varovasti kahlaamaan. Levät kivien päällä tekevät ne liukkaiksi. Varoen, askel askeleelta, etenet lähemmäksi ottipaikkaa. Tuon kiven luokse kun pääset, niin siitä sitten... Äkkiä jalka lipeää kiveltä ja kaadut selällesi veteen. Kova virta lähtee kuljettamaan sinua alaspäin. Räpiköit virrassa vapa kädessä, yrität pysyä pinnalla ja päästä vedestä pois.

     Viimein, kosken alla suvannossa, saat rantapajuista kiinni ja tilanne rauhoittuu. Vedät itsesi rantaan ja kömmit ylös kuivalle maalle. Vaatteet likomärkinä alat riisua niitä, kaadat vedet pois saappaista. Kierrät vaatteet kuivaksi, kiroten tuuriasi. Ei auta. Puet vaatteet yllesi ja lähdet kävelemään takaisin asentopaikalle. Matka jatkuu yhtä kokemusta rikkaampana. Jälkeenpäin asia kylläkin naurattaa, kun muistelelet kavereille seikkailuasi Lapinmaassa.

     Elämä on kuin joki. Enimmäkseen se on rauhallista suvantoa, mutta välillä on kuohuvia koskia. Elämän virrassa kelluessamme nautimme hiljaiselosta, Matka jatkuu eteenpäin kuin itsestään. Kaikki on hyvin. Huomaatta vauhti kuitenkin välillä kiihtyy ja yhtäkkiä olemme kosken niskalla. Mistä kohtaa koskea pitää kulkea, ettemme törmäisisi kiviin - elämän karikoihin.

     Useimmiten osaamme luovia sopivasti kivien välistä. Pieniltä kolhuilta ei koskaan pysty suojautumaan täysin. Joskus kuitenkin törmäys kiveen kovassa virrassa aiheuttaa pahojakin vuotoja veneeseen. Vesi tunkeutuu sisään ja vene alkaa uppoamaan. Suvannossa otat rannan pajukoista kiinni ja  nouset rannalle tarkastelemaan vaurioita. Pienet pystymme paikkaamaan, ainakin osittain, mutta joskus tulee niin isoja vuotoja, että niiden paikkaaminen on mahdotonta.

     Miksi sitten on niin vaikeaa väistellä näitä karikoita? Yksin eläessä se onkin melko yksinkertaista. Suhteessa mukana on aina toinenkin muuttuja, joka pitäisi osata ottaa huomioon. Tämä muuttuja kuitenkin ei ole vakio, vaan elää tilanteen mukaan. Siksi ennakointi on vaikeaa, vaikka kuinka yrittäisi parhaansa.

     Koskaan ei tiedä, mistä päin huomenna tuulee..

Yksin vai yhdessä?

     "Halu olla vapaa yhdessä erikseen." Lause, jolla tuttuni ilmaisi haaveensa elämästään. Lause, joka laittoi miettimään asioita monelta kantilta. Parisuhde käsitetään yleensä kahden ihmisen välisenä sitoutumisena toisiinsa. Onko se sitten ainut oikea tapa elää, onkin kokonaan eri juttu. 

     Yleisin tapa olla suhteessa, on kahden ihmisen välinen liitto, jossa toisesta pyritään huolehtimaan hyvinä ja huonoina aikoina. Taloudellisestikin tämä on järkevä ratkaisu. Onhan kaksi huolehtimassa asioista ja jakamassa kuluja. Liitto toimii, jos molemmat pitävät toista tasa-arvoisena ja haluavat huolehtia molempien hyvinvoinnista. Ongelmia syntyy heti, jos jompi kumpi haluaa olla niskan päällä ja pitää itseään parempana kuin puolisoaan. 

     Yksin oleminen sopii joillekkin paremmin. Mahdollisuus tehdä mitä itse haluaa, on toisaalta ymmärrettävää. Silloin ei ole kenellekkään tilivelvollinen tekemisistään ja menemisistaan. Kokonaan yksin ei tarvitse silti olla. Harrastaa voi kavereidenkin kanssa. Yksilönvapaus kuitenkin on se "juttu".

     Joidenkin mielestä useamman yksilön liittouma on paras ratkaisu. Silloin elämä on taloudellisesti edullisinta. Oleminen, läheisyys ja seksikin on monipuolisempaa. Mutta silti herää kysymys, voiko tällainen järjestely olla pitemmän päälle kestävää? Ihmiset ovat yksilöitä. Jokaisella on erilaiset mieltymykset, tavat ja ajatukset. Erimielisyydet ja mustasukkaisuus ovat varmasti usein esillä. Toisaalta taas, noin puolet normaaleista liitoista päättyy eroon. 

     Tämä on asia, jonka jokainen pohtii yksin omassa sisimmässään. Varmaa on kuitenkin se, että jokaisen pitää itse tehdä omat päätöksensä. Se, onko päätös sitten oikea, vain aika voi näyttää...

Helmiäispilviä.

     Jään katselemaan taivasta puunkannon välissä. Uuden vuoden ensimmäinen aamu on leuto. Pilvien välistä aamunkajo yrittää luoda valkeutta kaamosajan lopun hämärään. Pimein aika on kohta ohi. Se loppui ennenkuin sen edes tajusi kunnolla.

     Muutaman päivän aikana on saanut nauttia helmiäispilvistä. Kauneimpia ilmestyksiä pohjoisen taivaalla.  Kauniita, mutta petollisia. Otsonin tuhoajia. Onneksi ne ovat harvinaisia.

     Näitä helmiäispilviä esiintyy myös meidän keskuudessamme. Ne myrkyttävät ihmissuhteita ja lietsovat eripuraa työpaikoilla. Niiden ravinto koostuu riidoista, mustasukkaisuudesta ja juoruista. Melkeinpä päivittäin kuulee näistä "minä itse"-tyypeistä, jotka manipuloivat ja yrittävät hallita kaikkea. Valitettavan usein ne onnistuvat siinä. Näille myrkyttäjille pitää heti lyödä luu kurkkuun ja olla kovana. Muuten ne pystyvät pilaamaan sinunkin elämän. Epätoivoisesti ne sitä kuitenkin yrittävät.

     Mutta muista. Sinä kuitenkin itse päätät elämästäsi! Olkoon alkanut vuosi parempi kuin edellinen!